Palvelukokemus

Uusi raja­pinta vauh­dittaa lasku­tuksen verk­ko­pal­ve­luiden kehitystä

27.05.2019 4 min lukuaika

Ohjelmointirajapinta on toimiva nykyaikainen ratkaisu, kun tietoa halutaan jakaa helposti erilaisten järjestelmien välillä. Kesäkuun alussa julkaistavan Lowellin uuden ja monipuolisen rajapinnan avulla yrityksen on helppo kehittää laskutuksen verkkopalveluitaan.

Digitalisaation myötä yhä useampi asiakaspalvelutilanne on siirtynyt verkkoon. Monet yritykset kehittävätkin jatkuvasti verkkopalveluitaan monipuolisemman asiakaspalvelun takaamiseksi.

Toimiakseen sulavasti verkkopalvelut tarvitsevat pääsyn eri järjestelmissä sijaitseviin asiakastietoihin. Ohjelmointirajapinta eli API mahdollistaa tietojen hallitun vaihtamisen eri järjestelmien välillä. API:n avulla verkkopalvelun kannalta tärkeää tietoa sisältävät järjestelmät parhaimmillaan jopa keskustelevat keskenään toistensa kanssa.

Lowellin uuden rajapinnan avulla itsepalvelukanavana toimiva verkkopalvelu voi saada tietoa suoraan Lowellin ylläpitämistä järjestelmistä  esimerkiksi laskutuksen tilanteesta. Rajapinnan kautta voidaan hakea tietoja myös Lowellin reskontrasta, esimerkiksi laskukopioita tai laskutietoja kuten avoimen saldon tai statuksen. API mahdollistaa myös sen, että laskun tietoja, kuten eräpäivää voidaan muuttaa, tai asiakkaan uusi pankkitili voidaan kirjata verkkopalvelusta suoraan Lowellin järjestelmään.

– Yhä useampi yritys haluaa parantaa asiakaskokemusta ja parantaa laskutuspalvelujaan. Kaikkia helpottaa, jos käyttäjä pääsee itse katsomaan tietojaan ja esimerkiksi siirtämään eräpäivää. Rajapinta mahdollistaa tällaisten sovellusten kehittämisen, kertoo Lowellin tuoteanalyytikko Harri Paalanen.

Yhä useampi haluaa hoitaa raha-asioitaan itse verkossa, mutta laskutuspalvelussa ei aiemmin ole ollut asioiden tarkasteluun näin laajaa mahdollisuutta. Aiemmat ratkaisut ovat olleet jäykempiä, ja ne on räätälöity aina tarpeen mukaisesti.

– Uusi rajapinta avaa laajemmat mahdollisuudet laskutustietojen hyödyntämiselle verkkopalveluissa ja sille löytyy kova kysyntä. Vastaavaa, monipuolista rajapintaa ei ole olemassa alan muilla toimijoilla.

Rajapinta3_1132x623

Rajapinnan avulla on mahdollista kehittää sovelluksia, joissa käyttäjä voi helposti tarkastella ja hallita omia laskutustietojaan.

Käyttäjiä ja kehittäjiä on kuultu

Rajapinnan kehittämisessä on kuultu tarkkaan tulevien käyttäjien toiveita. Sopimusasiakkaat ovat voineet antaa palautetta ja kertoa toiveistaan. Tietoja on hyödynnetty rajapinnan kehityksessä, ja palautetta voi antaa jatkossakin.

– Meillä on ollut käynnissä pilottihanke, jonka kautta olemme saaneet arvokasta tietoa. Rajapintamme mahdollistaa juuri niiden tärkeimpien tietojen tarjoamisen, joita asiakkaamme ovat toivoneet, Paalanen mainitsee.

Sopimusasiakkaiden tekniset kumppanit ja tulevien itsepalvelusovellusten kehittäjät on huomioitu erikseen. Heitä varten on tulossa kehittäjäportaali: verkkoaineisto, josta voi helposti tarkistaa rajapinnan tekniset yksityiskohdat ja vaatimukset.

Laskutuksen itsepalvelu säästää aikaa jo tänä vuonna

Käyttöönotosta on tehty mahdollisimman sujuva kaikille osapuolille tuomalla mahdollisimman paljon tarvittavia tietoja helposti saataville.

Jos yritys ottaa rajapinnan tehokkaasti käyttöön omassa itsepalvelukanavassaan, valtaosa tavallisista laskutuksen asiakaspalvelutilanteista voi hoitua verkkopalvelun kautta jo loppuvuoden aikana. Asiakas pääsee tarkastelemaan omia tietojaan, ja toisaalta yrityksen asiakaspalvelijoiden resursseja voidaan käyttää toisiin tärkeisiin tehtäviin.

– Se, että kuluttaja voi hoitaa tavallisimpia laskutusasioitaan itse, säästää kaikkien osapuolien aikaa, Paalanen arvioi.

Rajapinta mahdollistaa laskutusasioiden itsenäisen hoitamisen

Jos käyttäjät oikeudet ovat kunnossa, uuden rajapinnan avulla on mahdollista

  • Tarkastella laskun tietoja, kuten sen tilaa, loppusummaa ja eräpäiviä
  • Tarkastella dokumenttikopioita
  • Siirtää laskun eräpäivää
  • Hakea yrityksen verkkolaskutustiedot tai loppuasiakkaan pankkitilin numeroa

Lowellin sopimusasiakkaat saavat rajapinnan käyttöönsä Lowellin yhteyshenkilön avulla.

27.5.2019
Teksti Eveliina Nera, Salla Salokanto
Lowell

Lowell

Lowell Suomi Oy on luotonhallinnan palveluyritys ja suomalaisyritysten kokenut kumppani luottopäätöksenteossa, laskutuksessa ja perinnässä. Lue lisää palveluista.

itsepalvelu Laskutus Palvelukokemus Verkkopalvelu rajapinta