Compliance

Mitä tehdä, kun asiakas riitauttaa laskun?

24.02.2020 4 min lukuaika

Riitautetun laskun vapaaehtoinen perintä pitää keskeyttää. Mitä laskun riitautus tarkoittaa ja mitä yritys voi tehdä, jos asiakas kiistää maksuvelvollisuutensa?

Jos asiakas ei muistutuksista huolimatta maksa laskuaan, on taustalla yleensä maksukyvyttömyys tai maksuhaluttomuus. Tällöin saatavia haetaan vapaaehtoisen perinnän ja lopulta ulosoton kautta. Asiakas voi myös kiistää maksuvelvollisuutensa. 

Riitaista laskua ei saa periä

Jos asiakas kiistää maksuvelvollisuutensa ja perustelee sen, laskusta tulee riitainen. Riitautus vaikuttaa perinnän kulkuun, sillä perintälain mukaan vain riidattomia laskuja saa periä. Riitautetun laskun vapaaehtoinen perintä pitää keskeyttää heti.

Jos asiakkaan reklamaatio kohdistuu vain tiettyyn osaan laskua, voi riidattoman osan perintää kuitenkin jatkaa normaalisti. 

On hyvä muistaa, että riitautus on aina aktiivinen toimenpide. Jos asiakas esimerkiksi välttelee yhteydenottoja, ei ole kyse riitautuksesta. 

Asiakas voi riitauttaa laskun missä tahansa perinnän vaiheessa tai jo ennen perintää. Jos lasku riitautuu perintävaiheessa, siitä ilmoitetaan laskuttajalle ja sovitaan jatkotoimenpiteistä.

Riitautuksen voi tehdä suullisesti tai kirjallisesti yrityksen työntekijälle tai yrityksen palvelukanavissa. On hyvä muistaa, että riitautus on aina aktiivinen toimenpide. Jos asiakas esimerkiksi välttelee yhteydenottoja, ei ole kyse riitautuksesta. 

Lowell_Kun_asiakas_kiistää_velan_Artikkelikuva

Riitautus vaikuttaa perinnän kulkuun, sillä perintälain mukaan vain riidattomia laskuja saa periä.

Millä perusteilla asiakas voi riitauttaa laskun? 

Riitautuksen perusteet voidaan jakaa neljään luokkaan: 

  • Perusteen tai tapahtumainkulun kiistäminen
  • Saatavan määrän kiistäminen
  • Juridisen seurauksen kiistäminen
  • Vastatosiseikkaan vetoaminen

Asiakas voi kiistää maksuvelvollisuutensa esimerkiksi sillä perusteella, että hänen ostamansa tuote on ollut viallinen, hän on jo maksanut laskun kokonaan tai osittain tai asiassa on tapahtunut rikos. Asiakas voi myös esimerkiksi vedota velan vanhenemiseen tai toimituksen viivästymiseen. 

Perintää saa jatkaa, mikäli asiakas vetoaa ainoastaan sellaiseen perusteeseen, jolla ei ole vaikutusta hänen maksuvelvollisuuteensa.

Mikäli asiakas ei kerro laskun riitautukselle minkäänlaista perustetta, kuuluu sitä hyvän perintätavan mukaan tiedustella häneltä. Perintää saa jatkaa, jos asiakas ei tiedusteluista huolimatta perustele riitautusta. 

Perintää saa jatkaa myös, mikäli asiakas vetoaa ainoastaan sellaiseen perusteeseen, jolla ei ole vaikutusta hänen maksuvelvollisuuteensa. Tällaisia perusteita ovat esimerkiksi maksuhaluttomuus ja varattomuus.

Mitä riitautuksen jälkeen tapahtuu?

Riitainen lasku kannattaa pyrkiä ratkaisemaan sopimalla. Se on useimmiten sekä asiakkaan että laskuttavan yrityksen edun mukaista. Sovinnon kautta maksuja pystytään kotiuttamaan nopeammin, sillä riita-asian oikeudenkäynti voi kestää jopa useita vuosia. Usein laskun aiheellisuudesta päästäänkin yhteisymmärrykseen keskustelemalla asiakkaan kanssa. 

Oikeudenkäynti voi tulla kalliiksi hävinneelle osapuolelle, sillä hän joutuu maksamaan sekä omat että vastapuolen oikeudenkäyntikulut. 

Jos sekä laskun lähettänyt yritys että asiakas kuitenkin pitävät kiinni näkemyksistään, eikä laskun oikeellisuudesta päästä yhteisymmärrykseen, on riitainen saatava mahdollista siirtää oikeudelliseen perintään. 

Kun asiakas kiistää velan -webinaarissa perehdytään aiheeseen syvemmin. Alta pääset latamaan webinaaritallenteen ja -materiaalin. 

24.02.2020
Teksti Veera Argillander
Kuvat Eveliina Rummukainen

 

compliance velan kiistäminen riitainen saatava laskun riitauttaminen

Kun asiakas kiistää velan -webinaari

Yritys ei saa jatkaa laskun vapaaehtoista perintää, jos asiakas kiistää maksuvelvollisuutensa. Webinaarissa käydään läpi, mitä riitaisella saatavalla tarkoitetaan ja millainen vaikutus sillä on perinnän kulkuun.

Lataa webinaarimateriaalit