Palvelukokemus

Korona on liian hyvä kriisi hukattavaksi

20.08.2021 5 min lukuaika

Korona muutti yritysmaailmaa ja asiakaskäyttäytymistä pysyvästi. Kestävän liiketoiminnan takaamiseksi yrityksiltä vaaditaan uusia luovia ratkaisuja ja nopeammin kuin koskaan aiemmin.

Koronapandemia heilutti koko maailman arkea, mutta monet asiat ovat sujuneet paremmin kuin, mitä alun perin ajateltiin, Business Finlandin johtaja Kari Komulainen toteaa. Hän vastaa kansainvälistä toimintaa aloittavien yritysten rahoituspalveluista.

Kari_Komulainen027

Silti on selvää, ettei yrityksissä palata helmikuussa 2020 vallinneeseen toimintaympäristöön. Koronan jälkeinen maailma on toisenlainen, ja yritysten edessä on isoja päätöksiä.

– Meillä ei ole tuoretta kokemusta siitä, miten asiat lähtevät normalisoitumaan maailmanlaajuisen kriisin jälkeen. Pandemian aiheuttama kriisi kannattaa kuitenkin hyödyntää uuden kehittämiseen, Komulainen sanoo.

Oli kyse sitten kuluttajakaupasta tai yritysten välisistä markkinoista, asiakastarpeet ovat pysyvästi muuttuneet. “Liian hyvää kriisiä” ei kannata hukata, sanookin Komulainen. Uudet ratkaisut voivat auttaa myös tulevaisuuden häiriötilanteisiin valmistautumisessa.

Osaaminen, pitkäjänteisyys ja asiakaskokemus korostuvat pandemian jälkeisessä maailmassa.

Komulainen ennakoi osaamisen riittävyyden, pitkäjänteisyyden ja asiakaskokemuksen korostuvan pandemian jälkeisessä maailmassa. Hän on tyytyväinen, että myös päättäjät näkevät tarpeen panostaa tulevaisuuteen. Suomessa neljäsosa Euroopan unionin elvytyspaketista kohdistetaan tutkimukseen ja kehitykseen, ja tukea jaetaan Business Finlandin kautta.

– Paras keino muuttua on luoda uusia ratkaisuita. Tarvitaan sekä julkista että yritysten rahoitusta, jotta toimenpiteet saadaan tehdyksi ja niistä tuloksia.

Koronasta toipuminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja investointeja tulevaisuuteen. Korjausvelkaa ehti kertyä jo vuonna 2008 alkaneesta finanssikriisistä. Suomi ei päässyt yli vuosikymmenessä verrokkimaiden kasvutahtiin.

– Suomalaisessa kehittämistoiminnassa on runsaasti kiinni kurottavaa. Kysynnän piristyminen on hyvä asia, mutta tarvitaan myös varautumista tuleviin suhdannekuoppiin. Niihin on hyvä varautua talouden kasvuvaiheessa.

210820 Lowell Kuvakoot Pallo_900x600

Business Finlandin Kari Komulainen kannustaa investoimaan talouden kasvuvaiheessa.

Osaaminen kuntoon ja lisää yhteistyötä

Uuden luomisessa on kyse yritysten uudistumistaidoista ja kyvystä reagoida asiakastarpeiden muuttumiseen. Yhtä tärkeää on tehdä yhteistyötä muiden yritysten ja toimijoiden kanssa.

Asiakkaan ongelmien ratkaiseminen on yhä yritysten tärkeimpiä tehtäviä.

Koponen muistuttaa, että asiakkaan ongelmien ratkaiseminen on yhä yritysten tärkeimpiä tehtäviä. Uudet ratkaisut vaativat yritysten yhteisponnisteluja, sillä se mahdollistaa riskien ja kustannusten jakamisen.

– Osaamisen ja toimien yhdistäminen on monessa tapauksessa suositeltavaa. Uudistukset ja ideat syntyvät kaikenkokoisissa yrityksissä, ja erikokoisille yrityksille on erilaisia rooleja. Olennaista on löytää omansa.

Suurimmat muutokset liittyvät digitalisaatioon. Kuluttajakäyttäytyminen ja odotukset tuotteiden ja palveluiden saatavuudesta digikanavissa ovat muuttuneet, mikä osaltaan kannustaa uudenlaiseen toimintaan. Asioiden hoitaminen ei enää edellytä matkustamista ja käyntiä kivijalassa. Yritysten välisessä kaupassa pohditaan toimintavarmuutta, valmistuspaikkoja ja kumppanuusverkostoja.

Yhteistyön ja asiantuntevien kumppanien merkitys korostuu myös silloin, kun yrityksessä on pulaa tarvittavasta osaamisesta.

– Riittävästä osaamisesta voi muodostua pullonkaula, Koponen toteaa.

Materiaalipankki-CTA_3_450x175px

B2C- ja B2B-markkinoilla yhä enemmän samanlaisia tarpeita

Jokaiselle yritykselle on elintärkeää seurata toimintaympäristön muutoksia. Nyt muutos on ollut poikkeuksellisen nopeaa. Asiakkaiden mieltymykset ja tottumukset muuttuvat toki aina, mutta nyt ennustettavuus on entistä vaikeampaa. Siksi osaamista tarvitaan myös asiakastarpeiden entistä parempaan ymmärtämiseen.

– Kuluttajien tarpeet ovat laajentuneet koskemaan yhä useammin myös sosiaalisia ja emotionaalisia tarpeita. Samat tarpeet korostuvat nyt myös yritysten välisillä markkinoilla, kun haetaan kilpailuetua.

Osaamista tarvitaan asiakastarpeiden entistä parempaan ymmärtämiseen.

Luottamuksen ja toimitusvarmuuden merkitystä ei voi aina suoraan mitata, mutta ne vaikuttavat siihen, keneltä palveluita tai tuotteitaan halutaan ostaa.

– Tuemme yritysten kehittämistä eri näkökulmista. Viime kädessä tavoite on saada kilpailuetua, jotta kasvu on kannattavaa. Tuotteiden ja palveluiden lisäksi kilpailuetua tuottaa asiakaskokemus.

20.8.2021
Teksti Marianne Gråsten
Kuva Johanna Taskinen ja Business Finland
Lowell

Lowell

Lowell Suomi Oy on luotonhallinnan palveluyritys ja suomalaisyritysten kokenut kumppani luottopäätöksenteossa, laskutuksessa ja perinnässä. Lue lisää palveluista.

asiakaskokemus Palvelukokemus kriisi pandemia

Lowell materiaalipankki

Lowellin maksuttomat webinaarit, tutkimukset, oppaat ja laskurit avuksesi vastuulliseen luotonhallintaan ja liiketoiminnan kehittämiseen.

Siirry materiaalipankkiin