Luotonanto

Datan käyttö Lowellilla tähtää maksukäyttäytymisen tarkempaan ennustamiseen

23.03.2020 5 min lukuaika

Datan avulla kehitetään uusia palveluita. Luotonhallinnassa arvokkaan datan hyödyntäminen auttaa sekä yrityksiä että loppuasiakkaita. 

Datalla on keskeinen rooli liiketoiminnan kehittämisessä, mutta ei millä tahansa datalla. Arvokkain data on ajantasaista ja se tukee yrityksen liiketoimintaa. Parhaimmillaan yritykset voivat hyödyntää dataa luottotappioiden vähentämiseksi ja myynnin lisäämiseksi, kertoo Lowellin Data Scientist Mats Neovius.

– Paljon puhutaan siitä, että data on öljyä, mutta asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Kaikki data ei ole samanarvoista, huomauttaa Neovius.

Parhaimmillaan yritykset voivat hyödyntää dataa luottotappioiden vähentämiseksi ja myynnin lisäämiseksi.

Datatietelijöiden apuna on onneksi algoritmeja, jotka löytävät vasteelle erottelevat ja arvokkaat datapisteet muodostaen ennusteen. Siinä missä ihminen ei kykene kirjoittamaan kaikkia "if-then-else"-ehtolauseita, algoritmi jäsentelee ne datan pohjalta. Tietokone jaksaa työstää dataa niin pitkään, että saadaan mahdollisimman tarkka ennuste. 

– Datatieteilijän työ Lowellila on loputtoman mielenkiintoista. Kun maailma ympärillä muuttuu, datan on taivuttava vastaamaan kulloisenkin hetken haasteeseen. Taloudellinen toimintaympäristö voi muuttua yllättävien käänteiden takia nopeasti, Neovius kertoo.

Luotonhallinta-alalla arvokasta dataa syntyy yritysten ja kuluttajien maksukäyttäytymisestä. Lowelilla tätä tietoa hyödynnetään yritysten ja kuluttajien maksukyvyn ja -halun seuraamiseen ja ennustamiseen.

– Pyrimme hyödyntämään dataa siihen, että voimme luoda malleja, jotka ennustavat kuluttajan tai yrityksen todennäköisyyttä suoriutua maksuvelvoitteistaan. 

Oikeaan aikaan reagoimalla voidaan ennustaa ylivelkaantuminen.

Mallin ennusteella ja oikeaan aikaan reagoimalla luotottava yritys voi osaltaan lieventää kuluttajan ylivelkaantumista ja omia luottotappiota.

Lowell Mats Neovius

Arvokas ja reaaliaikainen data tukee yrityksen liiketoimintaa niin myynnin kehittämisen kuin luottotappioiden vähentämisen kannalta, kertoo Lowellin Data Scientist Mats Neovius.

Paras data ei asu vain omassa yrityksessä

Jotta asiakkaan maksukyvystä saadaan parempi käsitys, tarvitsee luotonmyöntäjä päätöksenteon tueksi dataa tai ennusteen, joka kertoo asiakkaan mahdollisuuksista suoriutua velvoitteistaan. 

Parhaassa tapauksessa käytettävissä on myös muuta kuin luotottajan omaa dataa. Kaikkea datan hyödyntämisen potentiaalia ei yrityksissä vielä osata huomioida, arvioi Neovius. Juuri tässä yrityksiä pitääkin vielä rohkaista.

Yritykset eivät vielä osaa hyödyntää kaikkea datan tuomaa potentiaalia.

– Omasta datasta yritetään usein hyötyä mahdollisimman pitkään, eikä sitä haluta jakaa muille. Parasta olisi yhteenliittymä, jossa luottamus ja datanjako toimii. Se olisi win-win-tilanne kaikille osapuolille. Tässä myös me haluamme olla mukana. 

Datan avoimemmasta hyödyntämisestä on tehty myös laajoja kotimaisia ja kansainvälisiä aloitteita. MyData-periaate tarkoittaa sitä, että ihminen omistaa itse oman datansa. Kuluttajan suostumuksella yritykset saisivat hyödyntää henkilön dataa. Esimerkiksi luotottaja voisi hyödyntää dataa luotonhakijan tilitiedoista ja myönnetyistä luotoista. 

Neovius kannattaa datan avointa hyödyntämistä, mutta näkee siinä myös haasteita.

– Suunta on oikea, mutta kerrannaisvaikutuksia ei vielä tiedetä. Päätöksenteko vääristyy, jos käytettävissä on vain tietynlaista dataa. Tilastollisiin analyyseihin tarvitaan merkittävä määrä dataa. Mallien tarkkuus heikkenee, jos dataa ei ole saatavilla tilastollisesti merkityksellisiä määriä. Datasta on hyötyä niin luotottajalle kuin luotonhakijalle, kun sitä on saatavissa keskitetysti.

lowell_profit_cta_2020-03-24

Jalostettu data tuottaa arvokkaita palveluita

Lowellilla on tehty paljon työtä, jotta dataa voidaan hyödyntää palveluiden kehittämiseksi. Lowellin vahvuuksi Neovius mainitsee sen, että Lowell toimii datan hyödyntämisessä ensimmäisten joukossa, kuitenkin niin, että se voi ottaa opiksi muiden tekemistä virheistä. Lisäksi Lowellilla luodaan uutta ja palveluista tehdään prototyyppejä. 

– Meillä on paljon uniikkia ja hyvin järjestettyä dataa. Yleensä datatietelijöiltä menee suurin osa ajasta datan hakemiseen ja putsaamiseen, loput mallien rakentamiseen. Lowellilla työympäristö on kuitenkin hyvin jäsennelty, jolloin itse työhön pääsee nopeasti käsiksi. 

Maksukyvyn entistä paremman arvioimisen tekemiseksi Lowell tekee erilaisia pilottihankkeita asiakkaidensa kanssa. Pilottien ja datan avulla on voitu tunnistaa, millaisille asiakkaille voidaan myöntää luottoa ja millaisille ei. Hankkeista saadaan selville esimerkiksi se, kuinka monta luottoa olisi myönnetty, jos saatavilla olisi ollut ajantasaista tietoa maksukäyttäytymisen muuttumisesta.

– Informaatiopalveluitamme käyttämällä asiakkaat pystyvät ennustamaan omien asiakkaidensa maksukäyttäytymistä ja sitä tietoa hyödyntämällä kehittämään liiketoimintaansa, miettii Neovius. 

Ajantasaisesta datasta tukea päätöksentekoon

Aiempi maksuhistoria ja maksuhäiriömerkinnät ovat dataa, jonka perusteella yritys voi olla myymättä tuotetta tai palvelua toiselle yritykselle tai kuluttajalle. Tämän tiedon avulla voidaan vähentää luottotappioita, kun yritys ei myönnä luottoa asiakkaalle, joka ei aiemman maksukäyttäytymisen perusteella ei selviydy takaisinmaksusta. 

Datan käyttämisellä on myös toinen puoli. Aiemmin riskialttiiksi arvioitu kuluttaja voi olla maksukykyinen maksuhäiriömerkinnästä huolimatta, jos reaaliaikainen data osoittaa, että maksukäyttäytyminen on parantunut. 

Yrityksen liiketoiminnan kannalta datan hyödyntämisellä on siis kaksi puolta: yhtäältä sen avulla voi vähentää luottotappioita, toisaalta lisätä myyntiä. 

– Yritysten tulee ottaa huomioon, että tilinpäätöstiedot tulevat aina jälkijunassa. Reaaliaikaisen datan hyödyntäminen on elinehto liiketoiminnalle.

23.03.2020
Teksti Marianne Gråsten
Kuvat Jere Satamo

 

luotonanto Luotonhallinta Luottopäätös b2b-myynti datan hyödyntäminen

B2B-LUOTONHALLINNAN TULEVAISUUS: TEHOKKAALLA TOIMINTAMALLILLA KANNATTAVAMPAA KASVUA

Tulevaisuuden luotonhallinta vaatii B2B-yrityksiltä ketteryyttä, seurantaa ja datan tehokasta hyödyntämistä. Lataa webinaarimateriaalit, ja hanki avaimet kannattavaan kasvuun.

Lataa webinaarimateriaalit