Palvelukokemus

API-vallankumous on täällä! Ohjelmistorajapinnat muuttavat yritysten liiketoimintamalleja

19.11.2019 9 min lukuaika

Kaikki nykyaikainen ohjelmistokehitys perustuu rajapintoihin. Puhutaan API-taloudesta. APIt ovat nykyliiketoiminalle merkityksellisiä, ja niitä käytetään enenevässä määrin myös osana luotonhallinnan ja laskutuksen palveluita.

Maailman suurin verkkokauppa Alibaba ei omista yhtään varastoa, eikä majoituspalvelu Airbnb ainoatakaan hotellia. Yrityksiä yhdistää digitaalisella aikakaudella syntynyt liiketoimintamalli, joka perustuu erilaisten palveluiden ja tuotteiden yhdistämiseen sekä välittämiseen. Palvelukehityksen keskiössä on käyttäjäkokemus, ja palvelun tai tuotteen välitys tapahtuu rajapintojen avulla. 

API (application programming interface) eli ohjelmistorajapinta, on kuin johto, jonka avulla netin eri sovellusten ja palveluiden välillä vaihdetaan dataa ja toimintoja. Alun perin APIt on luotu ohjelmistokehittäjien työkaluksi ja teknisestä näkökulmasta ne ovatkin jo ”business as usual”.

Rajapinnat luovat uudenlaista käyttäjäkokemusta sekä uusia tuotteita, palveluita ja liiketoimintamalleja.

Rajapinnat yhdistävät ihmisiä, paikkoja, järjestelmiä, dataa sekä algoritmeja. Ne luovat uudenlaisia käyttäjäkokemuksia sekä uusia tuotteita, palveluita ja liiketoimintamalleja.

API-asiantuntija ja tietokirjailija Jarkko Moilasen mukaan voidaan puhua API-vallankumouksesta, jossa uusia palveluita syntyy ja vanhoja kuolee pois. Moilanen vastaa Platform of Trust -alustan kehittäjäkokemuksesta. Moilanen uskoo, että viimeistään nyt rajapintojen tulisi siis olla IT-osaston sijaan kaikkien liiketoiminnan kehityksessä työskentelevien agendalla.

Viimeistään nyt rajapintojen tulisi olla IT-osaston sijaan kaikkien liiketoiminnan kehityksessä työskentelevien agendalla.

Rajapinnat tarjoavat lisäarvoa

Verkkokaupat, matkahakukoneet, maksusovellukset. Netin palveluita käytetään yhä useammin erilaisten rajapintojen kautta. Näkyvästi rajapintoihin perustavat liiketoimintansa erilaiset alustatalouden piiriin kuuluvat uudet palvelut, kuten Airbnb ja Uber. Myös monet menestyvimmistä perinteisistä toimijoista, kuten maailman suurimpiin kuuluva investointipankki Goldman Sachs, ovat rakentaneet liiketoimintaansa APIen päälle jo vuosia.

Kaikki nykyaikainen ohjelmistokehitys perustuu rajapintoihin. Rajapinnat eivät kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö. Moilasen mukaan erilaisia rajapintoja on käytetty ohjelmistokehityksessä 1970-luvun lopulta lähtien. Ensimmäiset rajapinnat olivat kuitenkin kuin suljettuja saaria.

– Ne olivat ohjelmiston sisällä olevia rajapintoja, joihin ei päässyt käsiksi netin kautta.

Käänne tapahtui vuosituhannen vaihteessa. Maailma heräsi siihen, että rajapintojen kannattaa olla helppokäyttöisiä ja saavutettavissa normaalin internetliikenteen kautta. Yritys voi tuottaa lisäarvoa tarjoamalla kolmansille osapuolille pääsyn omaan dataansa. 

API-talous alkoi syntyä. Teoksessaan API-talous 101 Moilanen ja kumppanit ovat määritelleet, että API-talous on sitä, että yritys tai organisaatio käyttää omia tai toisten rajapintoja luodakseen asiakkaalle lisäarvoa. Lisäarvo on esimerkiksi sovellus tai muu palvelu, joka auttaa asiakasta jollakin tavalla.

API-talous on sitä, että yritys tai organisaatio käyttää omia tai toisten rajapintoja luodakseen asiakkaalle lisäarvoa.

APIt tekevät palvelukehityksestä huomattavasti nopeampaa

Rajapintojen määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Nykyaikainen sovelluskehitys perustuu rajapintojen yhdistelemiselle. Harva palvelu esimerkiksi kehittää enää omia karttoja, vaan liittää Googlen Maps -sovelluksen omaan palveluunsa sen tarjoaman rajapinnan avulla.

– Kaikkea toiminnallisuutta ei kannata koodata itse, vaan ostaa se kolmannelta osapuolelta. Tämä tarkoittaa sitä, että palvelukehityksestä tulee huomattavasti nopeampaa. Juuri tässä piilee API-talouden liiketoiminnallinen hyöty. Ratkaisujen kanssa päästään markkinoille entistä nopeammin, Moilanen sanoo.

API-talouden voi jakaa kahteen luokkaan: omaa rajapintaa voi myydä muille ja muiden tarjoamia avoimia rajapintoja, mukaan lukien kumppanirajapintoja, voi hyödyntää omassa palvelukehityksessä. APIt ovat siis sekä myytäviä tuotteita että hyödykkeitä, joita voi ostaa.

Liiketoimintamalli voi perustua lähes kokonaan rajapinnoille, kuten alustataloudessa menestyneet yritykset ovat osoittaneet. Sen lisäksi rajapinnat voivat tukea liiketoimintaa sekä olla keino parantaa asiakaskokemusta ja hankkia uusia asiakkaita.

– Nykyään on tärkeää tarjota mahdollisimman hyvä avoin rajapinta, jonka päälle sidosryhmät voivat rakentaa erilaisia käyttöliittymiä ja palveluita. Nyt satsataan etenkin kehittäjäkokemukseen, eli käytön helppouteen siitäkin syystä, että kehittäjät tekevät yhä enemmän teknologiapäätöksiä, kertoo Moilanen.

Moilasen mukaan kaikkien liiketoiminnan kehityksessä työskentelevien olisi tärkeää pysyä jollain tavalla kartalla siitä, mihin alustatalous ja APIt ovat menossa. Hän kannustaa tutustumaan esimerkkeihin, miten erilaiset yritykset ovat hyödyntäneet rajapintoja. Samalla voi oppia mahdollisista ongelmista, ja miten voi lähteä rohkeasti kokeilemaan toimivia malleja.

– Pyörää ei kannata lähteä keksimään uudestaan. Yritykset jakavat hyvin paljon tietoa siitä, miten ovat tehneet tietyt asiat. Sen sijaan pitää olla aktiivinen ja mennä, kuunnella ja lukea paljon, Moilanen sanoo.

API-talouteen siirtyminen on kulttuurin muutos

Kesko oli ensimmäisiä isoja organisaatioita Suomessa, joka hyödynsi rajapintoja palvelukehityksessään. Yhtiö on panostanut rajapintojen kehitykseen vahvasti, mikä on vaatinut lähes täydellistä toimintakulttuurin muutosta.

– Olen ollut talossa viisi vuotta ja sinä aikana tekemisen tapa on muuttunut täysin, kertoo Keskon Head of Digital Business Development Anu Niemi-Mäkinen.

Niemi-Mäkisen mukaan API-talouteen ei voi siirtyä, ellei ole valmis muuttamaan ajattelutapaansa. Tekijöiltä vaaditaan toisenlaisia taitoja, kuin perinteisessä it-tekemisessä. Teknologiaa on ymmärrettävä monipuolisemmin myös bisneksen puolella.

– Kaikkea osaamista ei voi olla talon sisällä, joten pitää osata myös löytää sopivia kumppaneita ja ostaa oikeanlaista osaamista ulkopuolelta, Niemi-Mäkinen sanoo.

Niemi-Mäkisen mukaan API-talouteen ei voi siirtyä, ellei ole valmis muuttamaan ajattelutapaansa.

Rajapintoja on lisätty suureen osaan Keskon järjestelmistä. Niiden välillä kulkee tietoa esimerkiksi tuotteiden hinnoista ja kauppojen aukioloajoista. Niemi-Mäkisen mukaan lähtökohtana on ollut halu nopeuttaa ja helpottaa palvelujen kehitystä. Taustalla on myös strateginen tavoite tarjota kaupan alan parhaat digitaaliset palvelut.

Rajapinnat vapauttavat yritykset ja ohjelmistokehittäjät tarpeelta tehdä kaikki itse. Myös kehitystyö on nopeampaa, kun uusia palveluita voi rakentaa ketterästi olemassa olevien rajapintojen päälle. 

APIt ovat nopeuttaneet integraatioita ja eri apeja yhdistelemällä voi kehittää uusia palveluita ilman, että kaikkea tarvitsee tehdä alusta asti itse. Lisäksi esimerkiksi erilaisen määrittelytyön määrä on vähentynyt radikaalisti.

– Aiemmin koodarit istuivat omissa toimistoissaan kuka missäkin päin maailmaa. Nyt me istumme samassa tilassa ja mietimme ratkaisuja yhdessä. Kun tilasimme jonkin järjestelmän toimittajalta, niin meidän piti määritellä todella tarkkaan, että mitä me siltä haluamme. Nykyisin voimme lähteä tekemään ohjelmistokehitystä hyvinkin vähäisellä määrittelyduunilla.

Niemi-Mäkisen mukaan kehityssykliä voisi nopeuttaa vielä entisestään. Keinona on käytetty esimerkiksi erilaisia hackathoneja.

Olemme voimakkaasti säännellyllä alalla, ja meidän täytyy olla todella tarkkoja siitä, miten avaamme tietoa ja kenelle tarjoamme sitä. Lainsäädännön ja tietoturvan vaatimukset antavat raamit kehitystyölle.

– Opettelemme edelleen, mitä kaikkea rajapintojen kanssa voi tehdä ja hackathonit ovat olleet tässä hyödyllisiä. Niistä on tullut jo ihan oikeitakin lähtöjä. Kehitämme esimerkiksi hackathonista alkunsa saanutta palvelua, joka näyttää kuluttajalle hänen ostojensa jakautumista eri tuoteryhmiin sekä ostojen kotimaisuusastetta.

Rajapintojen hyödyntämistä voi tarkastella neljällä kypsyystasolla sisäisestä kehityksestä rajapintojen avaamiseen, uusien palveluiden ja liiketoimintamallien kehittämiseen ja datan kaupallistamiseen. Niemi-Mäkisen visio on, että jossakin vaiheessa myös Kesko voisi kaupallistaa rajapintojaan.

– Nyt me annamme rajapintojen kautta tietoja sinne ja tänne, mikä sekin on hyödyllistä, mutta haluaisin myös löytää keinoja, joiden avulla voisimme tehdä rajapinnoilla bisnestä.

 

Lowellin rajapinta laajentaa laskuttamisen mahdollisuuksia

Lowell on julkaissut uuden rajapinnan, jonka avulla yritysten on helppo kehittää omia laskutuksen verkkopalveluita.

– Yhä useampi yritys haluaa parantaa asiakaskokemusta ja laskutuspalveluja. Kaikkia helpottaa, jos käyttäjä pääsee itse katsomaan tietojaan ja esimerkiksi siirtämään laskun eräpäivää. Rajapinta mahdollistaa tällaisten sovellusten kehittämisen, kertoo Lowellin tuoteanalyytikko Harri Paalanen.

Lowell kehittää jatkuvasti rajapintoihin perustuvia palveluitaan.

– Olemme voimakkaasti säännellyllä alalla, ja meidän täytyy olla todella tarkkoja siitä, miten avaamme tietoa ja kenelle tarjoamme sitä. Lainsäädännön ja tietoturvan vaatimukset antavat raamit kehitystyölle, Paalanen sanoo.

Hän kuitenkin näkee, että tulevaisuudessa Lowell voi avata jotakin tietoa avoimemmin niin, että laskuttaja voi kehittää apia vasten uusia palveluita, jotka hyödyttävät heidän loppuasiakkaitaan.

– Kehitämme palveluitamme koko ajan ja keskustelemme mielellämme asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa esimerkiksi siitä, minkälaisia rajapintoja meillä pitäisi olla ja missä järjestyksessä meidän pitäisi niitä kehittää, Paalanen kertoo.

Lue tarkemmin siitä, miten Lowellin uusi rajapinta vauhdittaa laskutuksen verkkopalveluiden kehitystä.

18.11.2019
Teksti Veera Argillander



  

Lowell

Lowell

Lowell Suomi Oy on luotonhallinnan palveluyritys ja suomalaisyritysten kokenut kumppani luottopäätöksenteossa, laskutuksessa ja perinnässä. Lue lisää palveluista.

Laskutus Palvelukokemus ohjelmointirajapinta