Taloushallinto

ALD Automotive: Kassankiertoon merkittävä parannus alle vuodessa

11.12.2020 5 min lukuaika

ALD Automotive on kehittänyt Lowellin avulla luotonhallinnan prosesseja ja asiakaspalvelua. Erityiskiitosta saavat asiantuntijuus ja vastuullisuus.

Lowellin ja ALD Automotiven yhteistyö käynnistyi alkuvuonna 2020. Jo lyhyessä ajassa Lowell on lunastanut tavoitteet ja osoittautunut ALD:lle sopivaksi luotonhallinnan kumppaniksi.

Koronan seurauksena monessa yrityksessä on eletty poikkeuksellisia aikoja. Myös ALD sai asiakkailtaan keväällä useita maksusuunnitelmapyyntöjä. Yhteistyön aloitus Lowellin kanssa ajoittui hyvään saumaan.

– Lowellin apu oli korvaamaton ja tuli oikeaan aikaan. Saimme näkymän asiakkaan reaaliaikaiseen maksukykyyyn sekä asiantuntemusta tarvittavista toimenpiteistä. Samalla pystyimme tarkentamaan eri prosesseja ja minimoimaan riskejä, kertoo ALD Automotivella ulkoisesta laskennasta ja laskutus- ja sopimushallinnasta vastaava Hanna Sivunen.

lowell_CTA_demo_900px
lowell_CTA_demo_400px

Vastuullinen kumppani vahvistaa myös asiakkaan arvoja

ALD Automotive tarjoaa leasing-palveluita, kuten työsuhdeautoja yrityksille. Yhtiön toimintaa ohjaa tiukasti GDPR-asetusten ja omien compliance-ohjeiden noudattaminen. Kumppania valittaessa tietosuojan on oltava kunnossa, koska ALD:n järjestelmissä käsitellään henkilötunnuksia ja ajoneuvorekisteritietoja. Luotettavuuden lisäksi yhtiössä tarvitaan osaamista vuositasolla yli sadantuhannen lähetetyn laskun hallintaan. 

– Yhteistyön nopeaa aloitusta auttoi se, että Lowellilla oli toimialaamme liittyvää osaamista jo etukäteen, Sivunen sanoo.

Kenties vielä toimialaosaamistakin vakuuttavampaa on Sivusen mukaan ollut Lowellin kyky yhdistää vastuullisuus ja luotonhallinta.

– Meille oli tärkeää, että perintää hoitava kumppani on vastuullinen.

Aiemmin ALD koki yhtiön oman toiminnanohjausjärjestelmän kankeaksi perinnän osalta, mutta Lowell on ollut avuksi uusien nykyaikaisten prosessien käyttöönotossa.

Meille oli tärkeää, että perintää hoitava kumppani on vastuullinen.

Sivunen mainitsee myös Lowell Access -palvelun, josta yritys voi käydä tarkistamassa aiemmin tehtyjä toimenpiteitä ja saa selkeän kokonaiskuvan asiakkuuksista. 

Nykyään ALD pystyy paremmin arvioimaan asiakkaiden reaaliaikaisen maksukyvyn. Jos maksukyky on heikentynyt tai laskut ovat erääntyneet, on leasing-sopimus mahdollista irtisanoa sopimusehtojen mukaisesti. Lowell on myös kasvattanut  ymmärrystä eri tyyppisten organisaatioiden ominaispiirteistä: esimerkiksi isoilla asiakasyrityksillä maksut voivat olla myöhässä monimutkaisten prosessien takia. Lisäksi Lowell on tuonut lisäosaamista lakiasioihin.

– Olemme saaneet Lowellilta todella ammattitaitoisen tiimin, joka tukee meitä ja osaa tunnistaa myös ennakoivasti tarpeitamme.

Yhteistyö on parantanut paitsi asiakasviestintää myös tehostanut ALD:n sisäistä työtä. Aiemmin perinnän tehtävistä vastasi yksi työntekijä. Nyt myyntireskontraa, ostoreskontraa ja kirjanpitoa tehdään työnkierroissa, mikä on lisännyt työntekijöiden hyvinvointia ja tehnyt työnkuvista monipuolisempia.

Lowell_Hanna_Sivunen_02_900px

ALD Automotiven Hanna Sivunen iloitsee Lowellin tuomasta asiantuntemuksesta yrityksen perintään ja asiakaspalveluun.

Mitattavat tulokset todistavat, että kumppanuus tehostaa kassankiertoa

Lowellin kanssa aloitetun yhteistyön myötä muistutuslaskut lähtevät viipymättä ja niihin on lisätty pieni viivästyskorko. Nopeilla ratkaisuilla saatiin aikaan suuri vaikutus. Koska työsuhdeauto on monelle yritykselle kriittinen, osaavat ALD:n asiakkaat paremmin laittaa leasing-maksut etusijalle. Seurauksena on ollut kassankierron huomattava tehostuminen sekä luottotappioiden ja perintään menevien laskujen väheneminen.

Laskujen kiertoajan nopeuttaminen jo yhdellä päivällä tuo merkittävää parannusta kassavirtaan ja käyttöpääoman kotiutumiseen.

ALD:llä laskujen kiertoaika on nopeutunut jopa 14 vuorokautta. Tällä hetkellä jo 44 prosenttia muistutuksista kotiutuu ensimmäisen seitsemän päivän sisällä. Aiemmin ensimmäiset muistutukset vasta lähtivät tässä ajassa.

Yhteistyö Lowellin kanssa on parantanut paitsi luotonhallintaa, myös helpottanut ALD:n arkea ja päätöksentekoa.

Kilpailutuksessa määritetyt tavoitteet ja toiveet yhteistyöstä ovat toteutuneet yli odotusten. Yhteistyö on parantanut paitsi luotonhallintaa, myös helpottanut ALD:n arkea ja päätöksentekoa. Lowell muun muassa laatii laajan raportointipaketin, jonka avulla työtä on voitu tehostaa ja siten parantaa kustannustehokkuutta.

Leasing-palvelut on suunnattu yritysasiakkaille, mutta myös yksityisasiakkailla on yhä enemmän kysyntää leasingille. Sivunen uskoo, että kun ALD:n palvelut laajenevat yrityksistä kuluttajiin, on Lowellilla näkemystä strategian muuttumisessa sekä uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä.

11.12.2020
Teksti Marianne Gråsten
Kuva Johanna Taskinen


Lowell

Lowell

Lowell Suomi Oy on luotonhallinnan palveluyritys ja suomalaisyritysten kokenut kumppani luottopäätöksenteossa, laskutuksessa ja perinnässä. Lue lisää palveluista.

Kassankierto taloushallinto asiakastarina kassankierron nopeuttaminen luotonhallinnan kumppani

Lowell materiaalipankki

Ota Lowellin maksuttomat webinaari, tutkimukset, oppaat ja laskurit avuksesi vastuulliseen luotonhallintaan ja liiketoiminnan kehittämiseen

Siirry materiaalipankkiin